Kontrollikuvaus

Pikaisena blogipäivityksenä, Leevin jalka kuvattiin eilen Aistissa leikanneen eläinlääkärin toimesta.
Ja hyvältähän se näytti! Jalka on luutunut odotetulla tavalla ja eläinlääkärin mukaan voidaan alkaa elämään normaalimmin ja lisätä liikuntamäärää. Pikkuhukka kävi myös vaa'alla ja painoa tippunut tämän 8 viikon aikana 400g (nyt 5.9). Vielä saa painoa vielä lähteä toinen samanlainen, koska mitään lisäkuormaa ei nyt kaivata nivelille. Mutta eiköhän ne loputkin ylimääräiset häviä jouluun mennessä jos tahti on tämä :-)

Herra Hakkaraisen kuulumisia

Koipikuntoutujasta on kuoriutunut oman elämänsä herra Hakkarainen.

 

Leevi on päivä päivältä pikkuisen virkeämpi ja jaksaa pikkuisen enemmän. Tänään oli neljäs kerta vesijuosualtaalla ja siellä kävely oli aiempaan nähden varmempaa ja kestoa taas lisättiin viimekertaiseen. Olen niin ylpeä itse altaaseen kävelevästä ja vettä inhoavasta Leevistä. Nykyiseen fysioterapeuttiinkin se on hyvin alkanut luottamaan, katselee vesijuoksumattoa jo ruuan toivossa ja on kaikkiaan jo rennompi. Tultiin siihen tulokseen että Leevi ottanut viikossa ison askeleen eteenpäin kuntoutuksessa. Puhdasta ravia tulee pidempiä pätkiä ja puolierot takajaloissa ei enää niin suuria. Kävelylenkkejä ollaan pidennetty muutaman kilometrin mittaisiksi kerrallaan.

 

Lisääntynyt energiamäärä kanavoituu erityisesti yöaikaan. Kun valot sammuu, lähtee pikkuhukka pedistään liikenteeseen. Tällä viikolla on tutkittu laukkujen, taskujen ja lompakon sisältöä sekä välillä käyty eteisen kaappi läpi. Leevi oli alkuviikon hoidossa pari yötä ja siellä oli yöseikkailuillaan tutkinut mm. laatikoita, muovipusseja ja lasipurkkeja. Niin ja toisen koiran turkinhoitovälineet tutkinut ja ruokasäkkiä yrittänyt raahailla keittiöstä parempaan talteen.  Olipa se yhtenä yönä hiipinyt tyhjään saunaan ja istunut siellä hiljaa kun pikkukoiraa huudeltiin ja säikähdettiin karanneen yön pimeyteen.

Elämä herra Hakkaraisen kanssa ei ole tylsää, voin luvata.

 

Huomenna Leevin kanssa suunnataankin sitten kontrollikuvauksiin selvittelemään miltä leikattu jalka näyttää ja missä vaiheessa mennään. Huih.



Jumppailua

Pikkuhukan kanssa käytiin viime torstaina fysioterapiassa ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Haavannuolemisepisodin takia jouduttiin siirtämään aikaa kahdella viikolla että saatiin iho ensin täysin kuntoon sitä ennen. Leeviä hoitaneella fysioterapeutilla ei ole vesijuoksumattoa, joten tämä vesijuoksukuntoutus hoidetaan toisen fyssarin toimesta. Leevi on aika hitaasti syttyvä kaikkeen uuteen joten ensimmäinen kerta meni lähinnä luottamuksen rakentamiseen ja vesijuoksualtaaseen totutellessa.

Vettä kammoksuvalle pikkukoiralle vesijuoksumatto ei arvatenkaan ollut mikään unelmien täyttymys. Sen sijaan tukihenkilönä mukana ollut vesiäinen Leia oli enemmän kun innokas sijaistamaan pikkukoiraa altaassa ja oli muutenkin niin riemuissaan päästessään eläinsairaalaan (juu, se taitaa jatkossa jäädä kotiin siksi aikaa). Palkittiin Leeviä matolla kävelemisestä ja vedessä olemisesta, aika varovaisin mielin se oli mutta malttoi syödä ja pysyi rauhallisena. Jospa ensi kerralla taas pikkuisen rohkeammin.

Saatiin jumppaohjeita kotiin joita nyt tehdään 1-2 kertaa päivässä. Ensi viikolla taas uusi aika ja samalla aletaan pikkuisen lisäämään kävelymatkoja arjessa.

Muistinko aamulääkkeet

Niin, sitä mietin viime viikolla jokaisena arkiaamuna bussissa matkalla töihin - muistinko varmasti antaa karvaisille aamuannokset antibioottia.

Leevin leikkaushaava ei parantunut sitten pelkällä suihkuttelulla ja rasvauksella, vaan piti ottaa järeämmät aseet käyttöön - viikon antibioottikuuri. Antibioottikuureja ei tässä talossa ole juuri syöty ja olen ilokseni huomannut ettei niitä enää niin ahkerasti ainakaan eläinpuolella edes määrätäkään. Leevin koiven kanssa ei kuitenkaan haluttu ottaa mitään riskejä että siihen kehittyy tulehdus joka pahimmillaan hidastaisi jalan luutumista.

Samalla Nipsulle muutto laukaisi hengitystieinfektion ja se alkoi rohista kovaäänisesti. Siispä Nipsukin joutui antibioottikuurille.

Onneksi nyt näyttää paremmalta. Leevin leikkausjälki on siisti, muutamia pieniä ja kuivia rupia enää. Pikkuhukalla alkaa energiaakin olla ihan eri tavalla kun ennen. Pentuhepulit alkaa olla joka päiväisiä ja sitä saa jarrutella aika lailla. Onneksi kuitenkin tälläinen koiravanhus on aika helppo potilas. Jos mietin että Leialla repeäisi ristiside (*kop kop*) niin en todellakaan tiedä miten se pidettäisiin levossa monta kuukautta, miten kengurua estettäisiin hyppimästä.....

Myös Nipsun hengitysäänet kuulostaa puhtaalta, mikä on mahtava juttu!

(Tähän sellainen syvä huokaus ja pieni toivonkipinä siitä että tässä talossa olisi suunta nyt ylöspäin!)

Syyntakeeton

Lauantai-iltana lähdin sitten Leian ja Nemon kanssa juoksemaan parin tunnin lenkin ja jätin pikkuhukan kotiin. Ja niin jätin rottien kuljetusboksin hyllyn päälle ison laukun sisälle luullakseni ettei pikkuhukka voi siihen ylettää. Virhe.

Koska pappakoira haistoi boksissa olevan puolikkaan avomaankurkun ja Nutriplus-tuubin, ei sitä pidätellyt mikään. Kun sitten lenkin jälkeen kurkistin olkkariin, siellä oli kaaos. Rottaboksin kansi oli irrotettu, metallituubi syöty, puolikas kurkku syöty, kauluri heitetty seinälle ja leikkaushaavaa jyrsitty. Voi varmaan arvata mikä harmitti eniten. Joo ei ollut se kurkku kyllä suurin menetys.

Iski huono omatunto. Siitä että jätin sen yksin kotiin ja siitä etten ollut tajunnut että se voisi ylettää. Siis minä joka oon elänyt _Leevin_kanssa yli puolet elämästäni, en mukamas tiedä että se pystyy ihan mihin vain. Silloin kun se jotain päättää niin se toteuttaa sen. Sitten on vaan hidasteita, ei esteitä.
Noh, sitten suihkutettiin, puhdistettiin, rasvailtiin ja seurailtiin. Jalka oli yöllä vielä kovin ärtynyt. Kyselin päivystyksestä miten mahtaa tulla metallinpalat suoliston läpi, samalla kun konttailin etsien Nutriplus-tuubin paloja pitkin olohuonetta. Sanottiin että säilyketankoparsaa voi syöttää niin paljon kun saa menemään. Hehe. Veikkaan että siinä tapauksessa pikkuhukka olisi syönyt niitä ainakin 10 purkillista, en uskaltanut kokeilla kuinka paljon olisi mennyt. Tyytyväiseltä se näytti kun se istui keittiössä ja mutusti onnellisena tankoparsaa. Hyvä iltapala.

Eilen oli tapaaminen muutenkin Leevin leikanneen lääkärin kanssa. Tikit poistettiin. Jalka on alkanut kuntoutumaan hyvin ja se jo ravaakin sillä eikä ole kipeä. Mutta nyt sitten tuo haava. Se erittää yhä vähän ja vaatii huolellista huuhtelua + pihkasalvaa. Ehkä antibiootinkin jos se ei ala nyt nopeasti näyttää paremmalta. Tämän illan vesijuoksutreenit pitää siirtää ainakin viikolla eteenpäin. Ärsyttää ja paljon. Hemmetin haava ja ahne koira, tai oikeestaan - huolimaton omistaja.

Päivä neljä

 

Pikkuhukan koipi näyttää päivä päivältä paremmalta. Vielä viikko sitten vietin muutaman katkonaisen yön miettiessä onko väärin kiusata vanhaa koiraa leikkauksella. Kertoessani tulevasta sain kuulla monenlaisia mielipiteitä. Osalla se lähti vähän sivuraiteille ja kokemuksiin oman koiran menettämisestä. Osa uskaltautui kysymään leikkauksen hintaa ja vertailemaan sitä tulevien vuosien määrään. Toisaalta lenkkipoluilla tilanteesta puhuessani, tuli vastaan myös käveleviä esimerkkejä hyvin menneistä ristisideleikkauksista ja se toi toivoa että minunkin pikkuhukka vielä kävelisi neljällä jalalla.

Mulle oli selvää että koipi leikataan jos kerran ennusteet on hyvät ja sitä suositellaan. Nyt kun katson tuota elämäniloista, hyväntuulista otusta niin olen tällä hetkellä enemmän kun onnellinen että saan tuo koiran kanssa jakaa arkeani, oli yhteistä aikaa sitten kuinka paljon tahansa.

 

Leevi kävelee pääasiassa neljällä jalalla mutta jos vauhti kiihtyy niin sitten se helpommin menee pomppimisen puolelle. Pääasiassa se on pysynyt maltillisena, lukuunottamatta paria riehaantumista sen nähdessä jonkun lemppari-ihmisensä. Leikkausjälki on siisti ja tikit paikallaan.

Se kävelee!

 

Leevi on tänään jo ihan eri koira kun eilen. Aamulla se oli napannut kaulurin kaulastaan ja kömpinyt viereen patjalle nukkumaan. Haavasta se ei onneksi ole lainkaan kiinnostunut.

Pikkuhukka jaksoi jo kävellä aamupissalla vähän pidemmälle kun eilen eikä sen meno muistuttanut kokoaikaa rusakon pomppimista. Se nosti jopa jalkaansa varaten painon leikatulle jalalle. Se seisoo neljällä jalalla ja käyttää leikattuakin jalkaa jo vähän. Ruoka maistuu entiseen malliin ja muutama innostunut HAU on kanssa kuultu kun se on innostunut ajatuksesta että kohta lähdetään ulos.

Nemo on ollut nyt hoidossa, mutta Leia kotona. Perjantaina Leevin tultua boksissa kotiin puoliunessa Leia tuli moikkamaan kaveria. Sen ilme oli vähän huolestunut ja seuraavassa hetkessä se juoksi kuljetuskopan luokse puoliksi syöty nahkaluu suussa ja pudotti sen pikkukoiran nenän alle ja jäi seurailemaan virkoaako kaveri sillä. Normaalistihan Leia on hyvin tarkka omista ruuistaan kuten nämä kaikki. Meillä nahkaluutkin syödään samalla kertaa, eikä ne todella jää lattialle lojumaan. Ruokakin häviää kaikilta kupista nanosekunnissa. Joskus ne osaa yllättää!

Päivä yksi

 

 

Tänään on ensimmäinen aamu Leevin ristisideleikkauksen jälkeen. Istuskelen kotona teekupposen ja tietokoneen kanssa ja seurailen pikkuhukan vointia. Onnellinen saa olla että on esimies ja työtoverit jotka ymmärtää että välillä vapaata ttarvitsee lyhyellä varoitusajalla jos kyse on hukkien terveydestä.

Leevi siis leikattiin eilen ja koko ilta meni lähinnä heräillessä. Pienessä lääkepöllyssä se katseli rauhallisena ympärilleen ja iltaa kohden alkoi ihmetellä missä iltaruoka viipyy. Ruoka maistui ja kaikkiaan koiruus oli tosi rauhallisen ja kivuttoman oloinen. Ja se on hyvä juttu.

Tänään vähän samoissa meiningeissä, mutta Leevi alkaa olla enemmän oma itsensä vaikka onkin väsynyt. Häntä heilui vimmatusti kun mainitsin sanan aamulenkki ja pieni pissalenkki sujui hyvin. Leikatulle jalalle se ei varannut juurikaan painoa mutta käveli silti reippaasti ja sai asiansa tehtyä.

Leikkaus oli siis kaikkiaan mennyt hyvin. Nyt mennään tosi rauhallisesti pieniä remmilenkkejä ja tikkien poiston jälkeen aletaan kuntouttaa koipea mm. vesijuoksumatolla. Kyllä siitä vielä jalka saadaan!

Pikkuhukka sairastaa

 

Reilu viikko sitten lauantaina oli ihan tavallinen lauantaiaamu. Leevin kanssa käveltiin bussipysäkille, suuntana vanhainkoti ja kaverikoirahommat. Kesken kävelyn pikkuhukka vingahti yhtäkkiä ja katseli sen jälkeen minua kysyvästi, "mitäs nyt"?. Oikealle takajalalle se ei varannut painoa lainkaan vaan eteni kummallisesti pomppimalla. Mitään näkyvää ei löytynyt, ei pistoa, ei puremaa, ei piikkiä - ei mitään.

 

Ensin seurailtiin, sitten tutkittiin ja tehtiin alustavia tutkimuksia ja sieltä sitten matka jatkui ortopedin arvioitavaksi. Viime perjantaina käytiin siis Aistissa kuvattavana. Kuvissa näkyi selkeä etummaisen ristisiteen repeämä oikeassa takajalassa. Nivelten kunto muuten ihan hyvä, nivelrikkoa ei onneksi näkynyt. Samalla otettiin verikokeet, joissa kaikki kunnossa. Eläinlääkäri suositteli leikkausta, joka toteutettaisiin heti kun mahdollista. Lähin aika löytyi ensi viikon keskiviikolta. Siihen asti konkataan kolmella jalalla rauhallisia ruohonsyöntikävelyitä lähiparkkisten ympäri. Leevi ei tällä hetkellä varaa juuri lainkaan painoa tälle kipeälle jalalle. Kipulääkettä annetaan kahdesti päivässä. Muuten se on iloinen ja virkeä oma itsensä - onneksi näin. Kaahaa salamana ruokakipolle ja murisee naapurinkoirien hajuille, innostuu ulos lähtemisestä ja nauttii rapsutuksista. Sellaista leppoisaa potilaskoiran elämää.

 

Valehtelisin jos väittäisin ettei tuleva leikkaus jännittäisi ja ahdistaisi aika lailla. Leevi ei ole enää nuori ja omat riskinsä on. Suurin huoli on siitä miten terve takajalka kestää leikkaukseen asti ja sen jälkeen, kun kaikki paino on lastattu sen varaan. Toisaalta olen iloinen että ortopedi oli toiveikas sen suhteen että leikkaus voisi antaa pikkuhukalle vielä monia terveitä elinvuosia lisää. Peukut pystyssä siis toivotaan että kaikki menee hyvin ja pappa toipuisi tästä. Mitään muuta en nyt niin paljon voisi toivoa ja olen valmis tekemään ihan mitä tahansa mun pienen ystävän hyvinvoinnin eteen.