Rottalasta päivää

 

 Lyylin menehdyttyä meillä asui vain yksi rotta: musta kikkuraturkkinen Kepponen joka ei ollut päivääkään asunut yksin. Se oli elänyt elämänsä pääasiassa kolmen rotan laumassa. Kolme siksi ettei tälläistä tilannetta tulisi koskaan eteen. Parhaimmillaan ollut neljä samaan aikaan. Oli raskasta katsoa pientä otusta joka selvästi suri kaverinsa poismenoa. Ensimmäiset päivät se vietti aikaansa lähinnä pienessä mökissään ja tuli ulos vaan ruualla houkuteltuna. Ruoka onneksi maistui ja sylissä se viihtyi. Mutta onnellinen se ei ollut. Enhän minä pysty rotaksi muuttumaan enkä tarjota sille seuraa 24 tuntina vuorokaudessa. En juosta sen kanssa öisiä hepuliralleja, en nukkua sen turkkia vasten päivänokosia. Tuli aika avuton olo.

Olin jo pitkään pohtinut ajatusta siitä että rottien omistaminen on raskasta. Nimenomaan henkisesti. Kiinnyt siihen pieneen eläimeen yhtä vahvasti kun koiraankin, mutta joudut siitä luopumaan niin pian. Rotan elämä on lyhyt ja vanhuus tulee vastaan hyvinkin nopeasti. Tai sitten sairaudet.

Uuden poikasen ottaminen ei siis ollut ensimmäisenä mielessä, mutta selvää oli Kepponen ei täältä muuta pois ja yksin se ei tule viikkoa kauempaa olemaan. Pohdittiin kasvattajan kanssa parasta ratkaisua ja päädyttiin siihen että meille muuttaisi "eläkekotiin" vuoden ikäinen Nipsu. Ja niin se muuttikin, kävin sen turusta meille hakemassa viime lauantaina.

Vähän pelotti etukäteen mitä mahtaa tulla kahden "keski-ikäisen" naaraan yhdistämisestä samaan laumaan. Ensimmäinen ilta vähän pörhisteltiin turkkia ja puhistiin, mutta olivat tosi kiinnostuneita toisistaan. Yön olivat varmuudeksi erillään. Sunnuntaina jokunen harmiton pieni kiista ja sellaista yhteisen sävelen etsimistä. Kepponen oli vähän ihmeissään kuinka joku kehtaa nukkua HÄNEN riippumatossaan tai syödä HÄNEN ruokakipoistaan. Mutta sunnuntai-iltana jo riippumatosta kurkisti kaksi päätä vierekkäin ja alkoivat hengailla yhdessä. Nyt on kohta viikko mennyt ja on ihana katsoa noiden touhuja. Kuinka elämää aina jatkuu, vaikka se onkin lopullisesti erilaista.

 

Hyvää matkaa Lyyli

 

 

Tearcmir Being Followed Home 28.12.2014-4.9.2016        "Taas valo viiltää taivaanrantaa, se päivän yöstä erottaa.       On tullut aika pois se antaa,  jota niin paljon rakastaa.                Sen järjellä me ymmärrämme,…        kun toinen lähtee, toinen jää.         Vain pieni lapsi sisällämme, ei sitä tahdo käsittää." Hyvää matkaa pikkuinen, meillä on niin ikävä.   Lyylin kunto romahti yllättäen viikonlopun aikana. Perjantaina katselin rottaa sillä mielellä että sen olemuksessa on jotain erilaista, mutten mitään varsinaista vikaa en siitä löytänyt. Myöhään illalla se sitten rupesi ontumaan, sitten olemus muuttui väsyneeksi ja alkoi tiputtelemaan verta. Yö meni päivystyksessä. Epäiltiin kohtutulehdusta ja kenties jotain venähdystä jalassa. Kotiuduttiin aamuyöstä kipulääkkeen ja antibiootin kanssa.   Kivut lähti lääkityksellä, mutta muuten kunto laski alaspäin. Eilen Lyyli oli tosi väsynyt. Se joi vähän hunajavettä ja söi vähän kauravelliä. Sylissä se viihtyi, mutta liikkuminen oli yhä huonoa. Tänään lähdettiin uudestaan päivystykseen. Lyyli alkoi näyttää taas kipeältä ja oli entistä voimattomampi. Liikkuminen oli kokoajan heikompaa. Nutriplussaa lipitteli vähän suoraan tuubista, mutta muuten ei maistunut edes ruoka. Eläinlääkäri epäili että kyse olisi sittenkin kasvaimesta kohdun alueella, joka mahdollisesti lähettänyt etäisperäkkeitä muuallekin ja saanut aikaan nuo halvausoireet yläkropassa. Päätettiin päästää Lyyli pois ettei pienen tarvitsisi kokea kipua enää yhtään enempää.   En olisi ikinä vielä loppuviikosta uskonut että tulen menettämään tuon tyypin näin pian. Lyyli oli elämänsä kunnossa vielä perjantaihin saakka, niin virkeä ja leikkisä kun terveen rotan kuuluukin.

 

Lyyli muutti meille alkuvuodesta 2015. Katseeni oli kohdannut pienen tiikerinkirjavan hörökorvaisen rottaipanan kuvan kanssa, se oli vielä kotia vailla. Eipä siitä kauaa mennyt niin matkustin junalla Turusta Helsinkiin Lyylin näköinen pikkuotus kantoboksissa. Sitä tuli ihan konnarikin ihastelemaan.

 

Siihen aikaan vanha rottamuori Diili alkoi näyttää vanhentumisen merkkejä. Jalka ei enää noussut niin ketterästi ja tahti alkoi hidastua. Diili oli aikaisemman ipanan Skidin kanssa ollut varsin kovakourainen roolimalli sen tullessa ja sen takia jännitin miten tällä kertaa menisi. Diili yllätti ja otti pikkuisen Lyylin suojatikseen. Se toi sille lämmikettä, vei ruokaa ja pesi sitä ahkerasti. Diili sai viimeisiksi ajoikseen oman oppipojan ja Lyyli taas oppi siltä paljon hyviä taitoja loppuelämänsä kannalta.

 

Lyyli kasvoi nopeasti ja Diilin poistuttua niistä tuli tiivis kaksikko Skidin kanssa. Myöhemmin meille sitten muutti vielä kaksoset Kiusa ja Kepponen. Kiusa menehtyi valitettavasti kuukausi sitten kasvainsairauteen myöskin - mutta Kepponen ja Lyyli jatkoi elämää kahdestaan oltuaan ensin jonkin aikaa allapäin kaverin poistuttua laumasta.

 

Lyyli oli mahtava tyyppi. Se rakasti ihmisiä ja sillä oli tapana häkin raosta aina heilutella käpäliään kun oli ihmisiä kylässä, se halusi huomiota ja tutustua kaikkiin. Itseasiassa monen rottia pelkäävän oli helppo siihen ottaa kontaktia koska Lyyli oli niin varma ja kiltti. Sitä sai lapsetkin käsitellä.

Lyyli rakasti keikkua olkapäällä ja tutkia ympäristöä. Parvekkeella se kävi tomaattivarkaissa toisinaan ja maisteli tuoreita yrttejä. Koiriin se suhtautui pelottomasti. Lyyli oli rotta täynnä viisautta ja rakkautta. Näiltä pieniltä tyypeiltä voi oppia ihan valtavasti asioita. Ehkä ne siksi elävät niin vähän aikaa, että ne oppivat elämän tarkoituksen niin pian.