Hei Sesse mitä kuuluu?

Käytiin tänään tapaamassa Sesseä Lohjalla! Sesse asui meillä ennen Nemon tuloa pääasiassa viikonloput ja joskus vähän pidempiäkin pätkiä. Kun Sesse sitten alkoi etsiä kokonaan uutta kotia niin kyllä siinä taas punnitsin aika moneen kertaan että mitä jos se muuttaisikin meille.. Pojat ei tulleet ihan täysin juttuun ja sen takia oli myönnettävä ettei mulla ole tarjota molemmille turvallista kotia yhtä aikaa. Pääsin onneksi mukaan tsekkaamaan potentiaalisimman kotivaihtoehdon ja saattamaan tuota huipputyyppiä uuteen kotiin.

Sessen uusi koti on oikea helmi. Melkeen niin hyvä, että meinaa tulla huono omatunto omien koirien pitämisestä kerrostalokaksiossa. Sessellä on oma ranta missä uida, sen kanssa veneillään ja se lähtee aina innolla isännän kanssa nostamaan verkkoja laiturilta. Se saa juosta pihalla vapaana ja sillä on seuraa päivälläkin. Siitä huolehditaan niin hyvin kun ikinä osataan. Koulutetaan, rapsutellaan ja ruokitaan. Sillä on pihassa oma vadelmapensas. Sen saa kirmailla mukana sienimetsällä. Elää sellaista täysipainoista koiran elämää. Se saa olla rakastettu ja tärkeä omille ihmisilleen, olla nille se maailman paras koira.

Leia ja Sesse oli ihan bestiksiä ennenkin, silloin 2 vuotta sitten kun kaksikko viimeksi näki toisensa.
Jälleennäkemisen riemu oli valtava! Niillä oli niin hauskaa kun ne kirmaili vapaana pitkin pihaa, kävivät yhdessä kurkkimassa vaivihkaa keittiössä ruokatarjontaa ja makoilivat lähekkäin pöydän alla.
Sovittiin että tullaan taas joku kerta uusintavisiitille niin pääsee pariskunta taas leikkimään.

Sielunpuolikaskoira

 

 Yksien käsiparien jakaminen kolmelle koiralle tuo välillä omat haasteensa arjessa. Ajankäytön kannalta on järkevintä että liikutan koirat samalla kertaa. Juoksulenkkien ajan pappakoira on aina naapurissa nauttimassa spesiaalihuomiosta ainoana koirana ja sen kanssa käydään kaverikoirakeikoilla aina kahdestaan. Nemo on oireillut keväästä saakka eroahdistustaan niin voimakkaasti että se on työpäivieni ajan yleensä muualla hoidossa nauttimasta ajasta ainoana koirana. Vaan Leia, ei ole juurikaan päässyt yksin minnekään vähään aikaan ja tajusin sen vasta tällä viikolla!

Nyt on ollut poikkeuksellinen viikko kaikkiaan: Nemo on ollut hoidossa sunnuntai-illasta perjantai-iltaan ja Leevi käy jalkansa takia vaan pienillä pissalenkeillä.

Leia on ollut mitä mainioin pieni koira! Ollaan sen kanssa käyty joka päivä iltalenkillä kahdestaan ja tehty lähikoirapuistossa tuttavuutta naapuruston koiriin. Yhden koiran kanssa on niin helppoa! Leia on ollut sellainen kun nuorempana jolloin vietin sen kanssa paljon aikaa kahden - niin herkkä ja kuuliainen. Meidän välillä on vallinnut vahva luottamus ja musta on tuntunut että tuo koira toimii melkein pelkän ajattelun voimalla. Mulla on remmirähjän sijaan ollut remmin päässä hyvinkin kuuliainen ja rauhallinen koirakansalainen. Niin parasta!



Pikkuhukka sairastaa

 

Reilu viikko sitten lauantaina oli ihan tavallinen lauantaiaamu. Leevin kanssa käveltiin bussipysäkille, suuntana vanhainkoti ja kaverikoirahommat. Kesken kävelyn pikkuhukka vingahti yhtäkkiä ja katseli sen jälkeen minua kysyvästi, "mitäs nyt"?. Oikealle takajalalle se ei varannut painoa lainkaan vaan eteni kummallisesti pomppimalla. Mitään näkyvää ei löytynyt, ei pistoa, ei puremaa, ei piikkiä - ei mitään.

 

Ensin seurailtiin, sitten tutkittiin ja tehtiin alustavia tutkimuksia ja sieltä sitten matka jatkui ortopedin arvioitavaksi. Viime perjantaina käytiin siis Aistissa kuvattavana. Kuvissa näkyi selkeä etummaisen ristisiteen repeämä oikeassa takajalassa. Nivelten kunto muuten ihan hyvä, nivelrikkoa ei onneksi näkynyt. Samalla otettiin verikokeet, joissa kaikki kunnossa. Eläinlääkäri suositteli leikkausta, joka toteutettaisiin heti kun mahdollista. Lähin aika löytyi ensi viikon keskiviikolta. Siihen asti konkataan kolmella jalalla rauhallisia ruohonsyöntikävelyitä lähiparkkisten ympäri. Leevi ei tällä hetkellä varaa juuri lainkaan painoa tälle kipeälle jalalle. Kipulääkettä annetaan kahdesti päivässä. Muuten se on iloinen ja virkeä oma itsensä - onneksi näin. Kaahaa salamana ruokakipolle ja murisee naapurinkoirien hajuille, innostuu ulos lähtemisestä ja nauttii rapsutuksista. Sellaista leppoisaa potilaskoiran elämää.

 

Valehtelisin jos väittäisin ettei tuleva leikkaus jännittäisi ja ahdistaisi aika lailla. Leevi ei ole enää nuori ja omat riskinsä on. Suurin huoli on siitä miten terve takajalka kestää leikkaukseen asti ja sen jälkeen, kun kaikki paino on lastattu sen varaan. Toisaalta olen iloinen että ortopedi oli toiveikas sen suhteen että leikkaus voisi antaa pikkuhukalle vielä monia terveitä elinvuosia lisää. Peukut pystyssä siis toivotaan että kaikki menee hyvin ja pappa toipuisi tästä. Mitään muuta en nyt niin paljon voisi toivoa ja olen valmis tekemään ihan mitä tahansa mun pienen ystävän hyvinvoinnin eteen.

Uusi alku

 

"On turha palata eiliseen, koska olin silloin täysin eri ihminen" - Liisa Ihmemaassa

 



Blogihiljaisuutta jatkui luvattoman kauan. Niin kauan että tuntui ihan suunnattoman vaikealta jatkaa sinne kirjoittamista. Mietin että kenelle blogia vuosia pidin ja mikä rooli sillä oli. Nyt tiedän.
On aika viihdyttävää ja liikuttavaa lukea omia postauksia vuosien takaa. On ihanaa että ne hetket on jossakin ja niihin voi palata vuosien jälkeen. Haluan jatkaa koirien tarinoiden kertomista tulevaisuudessakin, koiraperheen iloja ja suruja. Hetkiä ihmisen parhaiden ystävien kanssa.

Ja ketä sitten blogin takaa löytyy?

Blogin päähenkilöinä toimii koirakaksikko Leevi & Leia, sekä menossa mukana keikkuva hoitokoira Nemo. Kirjurina ja kolmikon vakituisena ruokkijana toimii 24-vuotias helsinkiläinen Laura. Luonnosta, eläimistä, liikunnasta ja ravinnosta innostunut elämänpohdiskelija.