Kontrollikuvaus

Pikaisena blogipäivityksenä, Leevin jalka kuvattiin eilen Aistissa leikanneen eläinlääkärin toimesta.
Ja hyvältähän se näytti! Jalka on luutunut odotetulla tavalla ja eläinlääkärin mukaan voidaan alkaa elämään normaalimmin ja lisätä liikuntamäärää. Pikkuhukka kävi myös vaa'alla ja painoa tippunut tämän 8 viikon aikana 400g (nyt 5.9). Vielä saa painoa vielä lähteä toinen samanlainen, koska mitään lisäkuormaa ei nyt kaivata nivelille. Mutta eiköhän ne loputkin ylimääräiset häviä jouluun mennessä jos tahti on tämä :-)

Herra Hakkaraisen kuulumisia

Koipikuntoutujasta on kuoriutunut oman elämänsä herra Hakkarainen.

 

Leevi on päivä päivältä pikkuisen virkeämpi ja jaksaa pikkuisen enemmän. Tänään oli neljäs kerta vesijuosualtaalla ja siellä kävely oli aiempaan nähden varmempaa ja kestoa taas lisättiin viimekertaiseen. Olen niin ylpeä itse altaaseen kävelevästä ja vettä inhoavasta Leevistä. Nykyiseen fysioterapeuttiinkin se on hyvin alkanut luottamaan, katselee vesijuoksumattoa jo ruuan toivossa ja on kaikkiaan jo rennompi. Tultiin siihen tulokseen että Leevi ottanut viikossa ison askeleen eteenpäin kuntoutuksessa. Puhdasta ravia tulee pidempiä pätkiä ja puolierot takajaloissa ei enää niin suuria. Kävelylenkkejä ollaan pidennetty muutaman kilometrin mittaisiksi kerrallaan.

 

Lisääntynyt energiamäärä kanavoituu erityisesti yöaikaan. Kun valot sammuu, lähtee pikkuhukka pedistään liikenteeseen. Tällä viikolla on tutkittu laukkujen, taskujen ja lompakon sisältöä sekä välillä käyty eteisen kaappi läpi. Leevi oli alkuviikon hoidossa pari yötä ja siellä oli yöseikkailuillaan tutkinut mm. laatikoita, muovipusseja ja lasipurkkeja. Niin ja toisen koiran turkinhoitovälineet tutkinut ja ruokasäkkiä yrittänyt raahailla keittiöstä parempaan talteen.  Olipa se yhtenä yönä hiipinyt tyhjään saunaan ja istunut siellä hiljaa kun pikkukoiraa huudeltiin ja säikähdettiin karanneen yön pimeyteen.

Elämä herra Hakkaraisen kanssa ei ole tylsää, voin luvata.

 

Huomenna Leevin kanssa suunnataankin sitten kontrollikuvauksiin selvittelemään miltä leikattu jalka näyttää ja missä vaiheessa mennään. Huih.



Missä Nemo?

Nemolla on kissanpäivät!

 

Nyt en muista millään olenko avannut Nemon tilannetta ja mörköä nimeltä Eroahdistus. Tuskin. Se on niin pitkä tarina että koitan kirjoittaa lyhyesti.

 

Lyhyesti Nemo on asunut meillä nyt 2 vuotta ja 3 kuukautta. Yhä edelleen tuo pikkukoira on siis hoidossa minulla eikä olla vielä päästy selville kuinka pitkästä ajasta tulee lopulta olemaan kyse. Tänä aikana Nemo on ollut monenlaisissa muutoksissa mukana, vähän liian monessa. Se on opetellut elämään yhden omistajan luotsaamassa laumassa entisen "ainut koira ja perhe" asetelman sijaan. Se on nähnyt elämäni stressaavimmat ajat, sillekin läheisen ihmisen voipumisen ja sairaalaympäristön, ollaan muutettu uuteen kotiin ja laumasuhteet koirilla muuttuneet näiden parin vuoden aikana. Nemolla on ollut tiettyjä hankaluuksia laumassa elämisen kanssa ja aiempaa taipumusta eroahdistukseen muutosten alla.

 

Nyt tilanne oli keväällä se että pelkäsin pian menettäväni kotini ellei päivittäinen ulvominen ja haukkuminen lopu. Palkkasin ongelmakoirakouluttajan selvittämään Nemon tilannetta. Tehtiin monenlaisia harjoituksia, videoitiin, tehtiin muutoksia Nemon yksinolojärjestelyihin. Töissä sain onneksi vaihdettua aikaisimmat vuorot myöhempään ettei naapurit joutuisi kohtuuttoman aikaisin heräämään koiran takia. Zylkeneä meni ruuan mukana päivittäin ja rauhoittavaa lääkitystä pohdittiin. Liikuntamäärää ja aamurutiineja muuteltiin. Mistään ei toivottua tulosta. Aamuisin vikalla mahdollisella bussilla työmaata kohti ja iltapäivällä äkkiä kotiin, iltamenot piti miettiä sen mukaan saako koiraa hoitoon ja viikonloppuisin kulkea koira kainalossa saadakseni hoidettua pakolliset asiat.

 

Kesän kynnyksellä ajattelin että ehkä jostain löytyisi ihminen joka voisi pientä korvausta vastaan hoitaa Nemoa päivisin. Liityin facebookin Lemmikkikummit yhteisöön kokeillakseni voisiko sieltä löytyä, vähän epäuskoisena kylläkin. Mutta löytyi sieltä, useampia ja kaikki ihan mahtavia tyyppejä kenen mukaan pystyin hyvillä mielin pikkuhukan luovuttamaan. Kesä meni tutulla hoitotiimillä ja kesälomalla olevat kaverit hyödyntäen sekä itse lomaillen. Elokuussa tuli se ongelma vastaan että kaikilla alkoi koulut ja työt.

 

Syksyn alkaessa huomasin olevani aika väsynyt Nemon kuljettamisesta ja hakemista päivähoitoon ja koin huonoa omatuntoa omien koirien osalta. Tunnin työmatkat suuntaansa venyi hoitopäivien takia helposti kaksituntisiksi. Tähänkin löytyi samasta ryhmästä apua! Kokeiltiin niin että Nemo oli aina useamman yön kerrallaan hoidossa, lopulta melkein kaikki arkipäivät kun löytyi pikkukoiralle hoitaja jolle tämä järjestely sopi hyvin. Kaikki voitti. Mulla väheni stressi ja lisääntyi vapaa-aika, naapurit sai levätä, Leevin ja Leian päivät lyheni, Nemon stressi väheni ja hoitaja sai nauttia koiranomistajan elämästä ja oli seuraa kotona.

 

Sitten katkesikin Leeviltä ristiside ja meillä alettiin suunnitella remonttia. Nemo matkasi landelle nauttimaan elämästä isosiskoni luona ja elämään taas ison perheen keskellä arkea missä ei tarvinnut miettiä yksinoloa. Kolme viikkoa meni hyvin ja itse taas sain keskittää energiani Leevin jalan hoitamiseen.

 

Sitten menikin taas hoitokuviot uusiksi Nemon tultua kun edellinen vakiohoitaja ei enää pystynytkään sitoutumaan pikkukoiran arkihoitoon. Laitoin uuden ilmoituksen Lemmikkikummeihin.

 

Nyt Nemo on ensimmäistä viikkoa uusien kummiensa luona ja vaikuttaa ihan mahtavalta järjestelyltä. Nemo tulee viikonlopuiksi kotiin ja on arkipäivät siellä. Arkipäivät se saa kahden aikuisen jakamattoman huomion eikä sen tarvitse olla yksin. Se on jo nyt kovin kiintynyt tähän kummiperheeseen. Heillä ollut juuri Nemon kokoinen aukko, edellisen koiravanhuksen menehdyttyä viime keväänä. Nemo tuo heille syyn lähteä ulos ja jonkun joka on aina seurana ja kaverina kotona.

Minä taas saan antaa nyt enemmän aikaa omille koirilleni ja ehdin paremmin hoitamaan koirattomat asiat mikä on myös loistojuttu.

 

Nemon kulkeminen monessa kodissa kuluneen puolen vuoden aikana voi kuulostaa hurjalta. Jos kyse olisi omista koiristani niin ne kuormittuisivat jatkuvasta paikan vaihdosta. Mutta Nemo tuntuu olevan onnellinen mitä enemmän se saa viettää aikaa ihmisten kanssa joilla on sille aikaa eikä sen tarvitse pelätä yksin olemista. Stressin vähenemisen huomaa jo siinä että yöllinen piippailu ja sisälle pissailu on loppunut. Se on kaikkiaan levollisempi. Nykyinen hoitopaikka pystyisi sitoutumaan Nemoon pidemmäksi aikaa mikä on tosi hienoa koiran kannalta. Se toisi sen elämään lisää pysyvyyttä ja selkeyttä. Ja samalla se saa kuitenkin viettää myös kotona säännöllisesti aikaa. Nemo rakastaa estoitta kaikkia ja sopeutuu nopeasti uusiin paikkoihin, se on kyllä tuon koiran ehdoton vahvuus ja onni koska muuten tämä kuvio olisi voinut olla sille hankala jaksaa.

 

Asiat aina järjestyy. Kun uskaltaa avata suunsa voi löytää tälläisiä ratkaisuja ja siinä sosiaalinen media on ihan omiaan.

 

Jumppailua

Pikkuhukan kanssa käytiin viime torstaina fysioterapiassa ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Haavannuolemisepisodin takia jouduttiin siirtämään aikaa kahdella viikolla että saatiin iho ensin täysin kuntoon sitä ennen. Leeviä hoitaneella fysioterapeutilla ei ole vesijuoksumattoa, joten tämä vesijuoksukuntoutus hoidetaan toisen fyssarin toimesta. Leevi on aika hitaasti syttyvä kaikkeen uuteen joten ensimmäinen kerta meni lähinnä luottamuksen rakentamiseen ja vesijuoksualtaaseen totutellessa.

Vettä kammoksuvalle pikkukoiralle vesijuoksumatto ei arvatenkaan ollut mikään unelmien täyttymys. Sen sijaan tukihenkilönä mukana ollut vesiäinen Leia oli enemmän kun innokas sijaistamaan pikkukoiraa altaassa ja oli muutenkin niin riemuissaan päästessään eläinsairaalaan (juu, se taitaa jatkossa jäädä kotiin siksi aikaa). Palkittiin Leeviä matolla kävelemisestä ja vedessä olemisesta, aika varovaisin mielin se oli mutta malttoi syödä ja pysyi rauhallisena. Jospa ensi kerralla taas pikkuisen rohkeammin.

Saatiin jumppaohjeita kotiin joita nyt tehdään 1-2 kertaa päivässä. Ensi viikolla taas uusi aika ja samalla aletaan pikkuisen lisäämään kävelymatkoja arjessa.